perjantai 29. toukokuuta 2009

Teme ennätysvauhdissa Turussa.

Viime viikon lauantailta sateen vuoksi siirretyt Pansion sprinttikisat saatiin käytyä tänään mukavassa Turun kesäsäässä. Teemu voitti 200m aika-ajon uudella henkilökohtaisella ennätysajallaan 17,5s. Tulos alittaa myös liiton asettaman EM-kilpailujen A-tulosrajan. Toiseksi kisassa tykitti Totalsportin/LPGP:n Santeri Arousva ajalla 18,5s ja kolmanneksi hänen tiimikaverinsa Petri Rantamaa tuloksella 19,1s. Naisten kilpailun voiton vei Salon Viestin Anneli Kymäläinen ajalla 21,2s.
Lisäksi Pansiossa käytiin kahden kierroksen ryhmäsprinttikilpailu, jonka voiton Teemu myöskin nappasi Arousvan sijoittuessa toiseksi sekä team Totalsportin/LPGP:n Taneli Kerolan luistellessa kolmanneksi.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Helsingin Uutiset 23.5.2009

Klikkaa alla olevaa kuvaa lukeaksesi Helsingin Uutisten juttu Pirkkolan radasta.


Pikku-j:n superviikonloppu

Äetsän mukavan puolikkaan jälkeen Akaan Maratonilla jouduttiinkin sitten tönäämään ihan tosissaan. Kova tuuli, kumpuileva maasto ja täristävä asvaltti tuntuu varmasti kaikkien selässä vielä tänäänkin. Vaativassa kisassa Jani näytti jälleen kerran kestävyytensä ja vei kisan voiton parinkymmenen sekunnin erolla ennen manageri Lottasta. Tiimin kolmoisvoiton sinetöi Tuukka kukistaen pronssikamppalilukirissä Radicalien Huippulan.
Kisa starttasi kotimaisittain erittäin kovaa, sillä ensimmäinen 10km tykitettiin myötätuulen siivittämänä noin 15 minuuttiin. Tiukka alkuvauhti hyydyttikin kilpailijat yksi toisensa jälkeen ja pian 10km jälkeen kärkinelikko oli jo irtautunut muista. Tämän jälkeen lähdettiinkin sitten puskemaan vastatuuliosuudelle kohti Valkeakosken kääntöpaikkaa, jonne saavuttaessa Jani ja Esa olivat jo tehneet pienen eron Tuukkaan ja Jari-Pekkaan. Näin muodostuneet parivaljakot pysyivätkin aina maaliin asti. Kärkinelikon takana Risto Laitinen kiri viidenneksi ennen Samuli laulumaata ja Teemu saapui maaliin seitsemäntenä.

torstai 21. toukokuuta 2009

Helatorstain kevätventti, FIC




Kevätventin kohokohdaksi muodostui säänvaihtelut. Puolet kisasta luisteltiin märällä ja puolet kuivalla asfaltilla. Lähtöhetkellä juuri ennen starttia satoi muutama tippa...rengasruljanssiin ei kuitenkaan kukaan enää siinä vaiheessa lähtenyt. Ensimmäiseksi vetomieheksi lähti Tuukka, joka aloitti rennon kovaa ensimmäisen kilometrin..tämän jälkeen jokainen teamin jäsen kävi näyttämässä vetokykyään. 4 km ennen kääntöpaikkaa tiimi teki pienen pesäeron muihin Teemun tekemällä vedolla...Tuukan, Janin ja Lottasen peesatessa. Risto ja J-P jäivät tästä parikymmentä metriä. Kääntöpaikalle tultaessa Jani oli ottanut jo pienen kirin muihin. Hän johti kisaa noin 5 km:n ajan vielä kääntöpaikan jälkeen. Kääntöpaikalle tultaessa J-P ja Risto saivat Tuukan, Teemun ja Lottasen kiinni. Jani otettiin kuitenkin vielä kiinni Tuken vedolla...Lottanen ja Risto tulivat sitkeästi perässä. Tässä vaiheesa Huippula ja Teme olivat jääneet taistelemaan loppusijoituksista. Kilometri ennen maalia Tuke teki aloitteen tarkoituksenaan pudottaa muut. Jani, Risto ja Lottanen taistelivat kovasti vastaan, mutta Jani pääsi Tuukan peesistä kovaan maalisuorasprinttiin ja ohitti Tuukan viimeisessä mutkassa. Jani luisteli Kevätventin henkilökohtaiseen triplavoittoon,Tuken tullessa toiseksi. Kisan kovin teko oli master Fox Riston sijoittuminen kolmanneksi tiukassa maalisuorakamppailussa. Kärkikolmikon ajat olivat kahden sekunnin sisään!

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Pirkkolassa pidot paranee...

...nimittäin rataa harjattiin miesvoimin jälleen eilen pikku hiekanjyvistä ennen treenejä. Tiistaiharjoituksissa luisteltiin tuttuun tapaan letkassa lentäviä kierroksia ja kaikki ketut paransivat omia ennätysaikojaan; Teemu 18,2 Jani 19,2 Tuukka 19,3. Blogin vasempaan reunukseen on lisätty lentävien kierrosten top 10. Tule Pirkkolaan kellottamaan oma lentävä kierroksesi ja nouse listalle!

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

30-vuotis juhlalenkki

Perinteinen Tuusulanjärven treenilenkki luisteltiin juhlatunnelmissa. Aurinkoinen päivä oli omiaan juhlistamaan Temen synttäreitä.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Loimaan voitto Viroon


Kauden 2009 ensimmäisen FIC osakilpailun voitto lipesi niukasti tiimin käsistä, kun ex-kettu, Eestin Eerik Idarand, vei kilpailun yhteispisteiden ykköstittein sijoittumalla sprinttimatkalla toiseksi ja voittamalla 10 kierroksen kilpailun. Loimaan pitkässä kilpailussa kokeiltiin ensimmäisen kerran uutta kilpailumuotoa, jossa sprintin B-finalistit saivat käännetyssä paremmusjärjestyksessä tasoitusta starttaamalla matkaan ennen A-finalisteja. Uusi kilpailumuoto osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi, sillä takaa lähtenyt pääjoukko joutui tekemään tosissaan työtä saavuttaakseen karkumatkalaiset ennen 6. kierroksen välikiriä. Kirikierroksen ollessa jo käynnissä Radicalsportin Huippula oli vielä irtiotossa, mutta takaa tullut 6 luistelijan joukko ajoi hänet kiinni vain vajaat puolikierrosta ennen välikirin pisteiden jakoa. Kirissä pisteet jaettiin seuraavasti; Eerik 3, Jani 2 ja Teemu 1. Kirin jälkeen toinen ex-kettu, Daniel Ruusu, lähti irtiottoon jonka Jani kuitenkin ajoi kiinni kierrosta ennen maalia. Jani onnistui vetämään Teemun ja Tuukan hyviin asemiin viimeiselle kierrokselle lähdettäessä, mutta oli valitettavasti itse käyttänyt parhaimmat paukut ja jäi lopulta kuudenneksi. Loppusuoralle tultiin Eerikin johdolla. Vaikka loppukirissä Teemu pääsi vielä eestiläisen rinnalle, voitto lipui luistimen mitalla Idarandille. Kolmannesta sijasta käytiin myös tiukka kamppailu, kun Tuukka laittoin Danilan todella ahtaalle muutaman metrin kärkikaksikon takana.
Sprinttimatkalla käytiin kaksi alkuerää. Kummastakin erästä 5 parasta pääsi A-finaaliin, jonne kaikki ketut selvittivät tiensä helposti. A-finaalissa Teemu johti kilpailua alusta loppuun eikä antanut nuoremmilleen yllätysmahdollisuutta. Tuukka ja Jani jäivät startissa pahasti pussiin, eivät onnistuneet nousemaan takasuoran navakassa vastatuulessa enää palkintosijoille.
Loimaalla nähtiin myös lauma kettupentuja... mitä ihmettä???
















perjantai 15. toukokuuta 2009

FIC 2009 starttaa tänään Loimaalla

Ketut matkaavat tänään Loimaan torille FIC pisteiden saalistukseen. Tiimin terveystilanne on hyvä ja mieliala korkealla, joten hyvää tulosta odotetaan. Alla lehtijuttu viime vuoden kisoista.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Tiistain yhteisharjoitukset

Eilen Pirkkolassa oli säpinää kun HTL luistelijoiden voimin vedettiin ensin 12 kpl lentäviä kierroksen vetoja ja loppuun vielä 25 kierroksen rentovauhtinen harjoitus vuorovedolla. Kyseinen harjoitus on apinoitu Sveitsin Wainfeldenin pistalta, jossa Team Bont Finland treenasi pari viikkoa kesällä 2007. Wainfeldenin keskiviikkoharjoituksissa tosin Bill Beggin johdolla lentäviä kierroksia vedettiin 16 ja päällä vielä 50 kierroksen pistekilpailu. No, tarkoitus on myös Pirkkolassa treenejä koventaa samaan suuntaan kunhan rutiini rataluisteluun lisääntyy ja saadaan myös enemmän vetomiehiä harjoituksiin.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Rakennusliike Ripatti Oy yhteistyöhön Foxien kanssa!


Foxit saivat uuden yhteistyökumppanin kiinteistöjen julkisivurakentamisen ammattilaisesta. Rakennusliike Ripatti Oy:n toimialana ovat julkisivuverhoukset, peltityöt ja profiloinnit. Yritys on perustettu vuonna 1978 ja keskeisintä yrityksessä on sen luotettavuus, laatu ja hyvä palvelu. Rakennusliikkeen toimipiste on Klaukkalassa.

Äitienpäivän maantielenkki

Ketut korkkasivat sunnuntaina Tuusulanjärven kierrokset mukavan rennolla 49km lenkillä. Reitti kulki Vantaan Kuusijärjen ulkoilualueen parkkipaikalta Lahdentienvartta pitkin Keinukallion risteykseen asti, josta Keravantietä edelleen Hyrylään. Tuusulanjärvi myötäpäivään ympäri ja jälleen Keravan- sekä Lahdentietä takaisin Kuusijärvelle. Tuulisesta säästä ja kevyistä tehoista huolimatta lenkki taittui mukavasti 29km/h keskarilla. Jos haluat saada tiimiltä vetoapua sunnuntailenkkeihisi, niin ota yhteyttä kettuihin meilillä: teamnordicfox @ gmail.com (poista välilyönnit) niin sovitaan yhteinen treeniaika.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Ensimmäiset harjoituksen Pirkkolassa

Tiimin ensimmäiset yhteistreenit torstaina 7.5. Pirkkolan urheilupuiston upouudella road-radalla sujuivat viestivetojen merkeissä. Paikalla olivat lisäksi oman seuran miehistä Rise, Roope ja Jamppa, joten kahdella joukkueella päästiin harjoittelemaan myös ohittamista. Rata vaikuttaa melko hyvin rullaavalta ja pitoakin tuntuu puhtaissa paikoissa löytyvän. Toivottavasti kaupungin toimesta saadaan radan aitaamisen valmistuttua vielä koko alueen koneellinen harjapesu, jotta kaikki pienetkin hiekanjyväset lähtevät asfaltinkoloista pois. Radan aitaaminen oli muuten aloitettu jo keskiviikkona, jolloin teräsverkkoaitaa varten tulevat paalut oli pystytty alueen ympärille. Aita valmistunee, kunhan paalutusten betonivalut kuivuvat.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Pirkkolan rata maalattu 5.5.2009

Pikku-j, Duke ja Teme osallistuivat yhdessä HTL:n mastermestari Risen kanssa Pirkkolan rullaradan maalaustalkoisiin. Ratamerkkaus tehtiin mahdollisimman lähelle virallisen pistaradan mittoja, jotta harjoituksissa voidaan simuloida pistan luistelurytmiä. Kaarteen säteet tosin loivennettiin 15 metriin, koska kallistuksia Pirkkolan ei ole. Suoria vastaavasti lyhennettiin niin etää radan kokonaismitaksi saatiin 200m.



sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Kupittaan 10 km
















Teemu ja Tuukka suuntasivat Hollannin kortteleista Turun Kupittaalle päivän levon jälkeen. Kupittaan kymppi matoradalla oli Foxien keskinäistä kisailua. Vauhti oli sopivan kovaa, mutta hapot jylläsivat vielä sen verran jaloissa, että nopeutta ei tahtonut löytyä. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Tuukka johti kilpailua. Sijoitukset jaettiin loppusuoralla, jossa molemmat foxit tulivat lähes samanaikaisesti maaliviivalle. Teemu vei voiton luistimen mitalla. Kilpailun jälkeen ketut tekivät vielä harjoituksen, jossa keskityttiin suoranopeustekniikkaan.

Tulokset:http://www.luisteluliitto.fi/rullaluistelu/kalenteri_ja_tulokset/?x273090=495153

perjantai 1. toukokuuta 2009

Kylmää kyytiä Hollannissa

Ketut avasivat siis koko tiimin voimin ulkomaan kisat kahdella Hollannin World on Wheels sarjan osakilpailulla. Vähäiset luistelukilometrit ulkona ja todellisen kisavauhdin puute näkyi vahvasti Emmeloordissa ja Oldebroekissa käydyissä korttelikisoissa, joissa hollantilaishuippujen lisäksi vauhtia olivat pitämässä maailmanluokan luistelijoita mm. Columbiasta, Uudesta Seelannista ja Belgiasta. Keskiviikkona Emmeloordissa ketuista onnistui parhaiten Tuukka, joka B-sarjan lähdössä, elämänsä ensimmäisessä "oikeassa" rullaluistelukilpailussa sijoittui 66 miehen joukossa 36.ksi. A-sarjassa Jani onnistui parhaiten, vaikka ei aivan pääjoukon vauhdissa maaliin asti kestänytkään. Teemulle A-ryhmän hurja alkukyyti koitui kohtaloksi noin 5 km luistelun jälkeen, jolloin hän joutui antautumaan pääjoukon vauhdista.
Pojat eivät kuitenkaan vaipuneet epätoivoon vaikka vielä maatilamatkailutilan kukkokin yritti häiritä palautuimista aloittamalla kiekumisen torstaiaamuna kello 5:45. Varsinkin Jani terästäytyi Oldebroekin kisassa taistellen koko 50 kierroksen kisan pääjoukossa maaliin loppusijoituksen ollessa 39. Myös Teemu löysi aavistuksen enemmän rentoutta kovaan luisteluvauhtiin ja kesti melkein tuplamäärän kierroksia kärjen vauhdissa Emmeloordin kisaan verrattuna. B-ryhmässä taasen Tuukalla painoi vielä keskiviikon tiukka kisa jaloissa eikä hän Oldebroekin irtiottojen värittämässä startissa selvinnyt pääjoukossa maaliin.
Kovaa on vielä joka ketun alkukesä treenattava, jotta heinä-/elokuussa pysytään helpommin kärjen kyydissä tärkeiden kisojen lähestyessä. Mutta asia korjaantuu kunhan saadaan kovia kilometrejä riittävästi alle.