perjantai 1. toukokuuta 2009

Kylmää kyytiä Hollannissa

Ketut avasivat siis koko tiimin voimin ulkomaan kisat kahdella Hollannin World on Wheels sarjan osakilpailulla. Vähäiset luistelukilometrit ulkona ja todellisen kisavauhdin puute näkyi vahvasti Emmeloordissa ja Oldebroekissa käydyissä korttelikisoissa, joissa hollantilaishuippujen lisäksi vauhtia olivat pitämässä maailmanluokan luistelijoita mm. Columbiasta, Uudesta Seelannista ja Belgiasta. Keskiviikkona Emmeloordissa ketuista onnistui parhaiten Tuukka, joka B-sarjan lähdössä, elämänsä ensimmäisessä "oikeassa" rullaluistelukilpailussa sijoittui 66 miehen joukossa 36.ksi. A-sarjassa Jani onnistui parhaiten, vaikka ei aivan pääjoukon vauhdissa maaliin asti kestänytkään. Teemulle A-ryhmän hurja alkukyyti koitui kohtaloksi noin 5 km luistelun jälkeen, jolloin hän joutui antautumaan pääjoukon vauhdista.
Pojat eivät kuitenkaan vaipuneet epätoivoon vaikka vielä maatilamatkailutilan kukkokin yritti häiritä palautuimista aloittamalla kiekumisen torstaiaamuna kello 5:45. Varsinkin Jani terästäytyi Oldebroekin kisassa taistellen koko 50 kierroksen kisan pääjoukossa maaliin loppusijoituksen ollessa 39. Myös Teemu löysi aavistuksen enemmän rentoutta kovaan luisteluvauhtiin ja kesti melkein tuplamäärän kierroksia kärjen vauhdissa Emmeloordin kisaan verrattuna. B-ryhmässä taasen Tuukalla painoi vielä keskiviikon tiukka kisa jaloissa eikä hän Oldebroekin irtiottojen värittämässä startissa selvinnyt pääjoukossa maaliin.
Kovaa on vielä joka ketun alkukesä treenattava, jotta heinä-/elokuussa pysytään helpommin kärjen kyydissä tärkeiden kisojen lähestyessä. Mutta asia korjaantuu kunhan saadaan kovia kilometrejä riittävästi alle.







































Ei kommentteja: