maanantai 3. toukokuuta 2010

Kupittaan kilsa ja kymppi 2.5.2010


Ulkokisakauden avaus sujui Turussa koleassa kevätsäästä huolimatta hyvissä tunnelmissa Teemun voittaessa ja Tuukan sijoittuessa viidenneksi 1000m ja 10km yhteispistekilpailussa. Maalisuoralla puhaltanut kova vastatuuli vaikutti eteenkin pitkän kisan kulkuun eikä suuria irtiottohaluja löytynyt ennen kuin vasta viimeisellä kolmanneksella Taneli Kerolan iskiessä 7 kierrosta ennen maalia. Aikaisemmin kärjessä karkumatkaa olivat yrittineet vuoron perään Julius Lepola, Robert Brandt ja Tuukka Fox, mutta nämä yritykset loppuivat nopeasti pääjoukon kontrolloidessa. Kerolan irtiotto oli kuitenkin raju sekä hyvin ajoitettu ja mies saikin revittyä parhaimmillaan noin 150m eroa seuraaviin. 3 kierrosta ennen maalia Hyper-tiimin Brandt alkoi pääjoukon kärjessä tekemään rajusti töitä saavuttaakseen Kerolan, josta näkyi jo hieman väsymisen merkkejä vedettyään yksin kovaan vastatuuleen. Kierros ennen maalia etumatka olikin kaventunut jo noin 20 metriin jolloin Teemu päätti iskeä ja hän pääsikin karkuun pääjoukosta sekä kohta myös ohi Kerolasta luistellen näin voittoon. Myös Roope ohitti vielä viimeisellä kierroksella Tanelin ja uusi siten 1000m sijoituksensa.
TuUL:lle kiitos hienoista kisajärjestelyistä!
Tuloksia: Luisteliiton tapahtumakalenteri

Ei kommentteja: