maanantai 29. kesäkuuta 2009

Harjoituskilpailut Pirkkolan radalla

Huomenna tiistaina 30.6.2009 Pirkkolan radalla mahdollisuus kellottaa jälleen lentäviä kierroksia ja kilpailla harjoitusmielessä 500m ja 5000m pistekilpailu. 500m startti myös lapsille.


Teemulle 300m voitto Hollannissa

Teme ja Tuke olivat kisaamassa menneenä viikonloppuna Hollannissa Wolvegan ja Haulerwijkin kansainvälissä ratakilpiluissa sekä Holland Inline Cup osakilpailussa Zwaagwesteindessa. Viikonloppu alkoi hienosti kun Teme voitti perjantaina Wolvegan 400m radalla avausmatkan 300m aika-ajon tuloksella 26,61s.
Tuukka puolestaan teki lauantaina upean suorituksen Zwaagwesteinden 84km kilpailussa luistelemalla pääjoukon mukana 50km, ennen kuin joutui luovuttamaan kärjen kyydistä.
Sunnuntain pistakilpailut Haulerwijkissa eivät tarjonneet tiimin pojille enää kovin suuria juhlan aiheita, kun Teemukin menetti 500 metrillä jo varmalta näyttäneen finaalipaikan löysäämällä välierässä liian aikaisin loppusuoralla. Mutta paljon tuli taas kokemusta ja oppia tulevia kisoja varten.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Hieno kisa, Utrecht

Jani ja Tuukka osallistuivat lauantaina 20.6 Hollannin Utrechtissa järjestettyyn World on Wheels kisaan. Kisamatkalle lähdettiin perjantaina ja kotiin palattiin sunnuntaina aamupäivällä. Kisarata oli molemmille mielenkiintoinen yllätys. Rata oli tehty täyttömäkeen, jossa rataan kuului yksi 9%:n nousu sekä kaksi pidempää ja loivempaa nousua. Pituutta radalla oli 2,2 km, jossa alamäessä huippunopudet nousivat reilusti yli 60 km/h:n. Pikku-J ja Tuke luistelivat B-sarjassa, jossa luisteltiin 14 kierrosta. Osallistujia heidän sarjassaan oli 58. Irtiottoja tapahtui vaihtelevasti...6:n luistelijan pääjoukko oli puolessa välissä jo noin 80 metrin karkumatkalla, jossa myös Jani luisteli. Takaa-ajojoukko sai kuitenkin pääjoukon kiinni kolmen kilometrin jälkeen. Tuukka oli tässä vaiheessa kiinni ottaneessa takaa-ajojoukossa. Kun kilpailua oli jäljellä viisi kierrosta, lähtivät Tuke ja Jani yrittämään irtiottoa..he vetivät pääjoukkoa yhdessä kierroksen ajan, jossa erityisesti ylämäessä rykäistiin kovempaa, tiputtaen hitaampia perästä. Viimeisellä kierroksilla haettiin paikkoja luppusuorakiriin...Jani ja Tuke luistelivat maaliin pääjoukossa samalla ajalla. Foxit hävisivät voittajalle noin sekunnin, Janin ollessa 19. ja Tuukka 25.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Pikku-j:n laakerienputsauskoulu

Tästä alkaa laakerien putsaus:

1. Irroita renkaat kiskoista.

2. Irroita laakerit renkaista. (Irroita tarvittaessa laakerista toinen reunalevy pois, jotta putsaaminen onnistuu paremmin).

3. Liota laakereita esimerkiksi bensassa (95 halvinta) tai tärpätissä.

4. Liottamisen aikana on aikaa pyyhkiä rätillä liat kiskoista, kengästä ja pulteista.

5. Pyörittele laakeria esim. puukepin päässä ja huiluttele välillä bensassa.

6. Haihduta bensiini laakerista esimerkiksi kuumailmapuhaltimella.

7. Öljyä laakerit. Tavallinen CRC on tosi hyvää öljyä.

8. Laita öljytyt laakerit takaisin renkaisiin. Muista laittaa holkki väliin.

9. Bensiiniä ei saa kaataa viemäriin. Se pitää toimittaa ongelmajätteisiin

10. Ei muuta kun renkaat takaisin kiinni kiskoihin. Muista laittaa pultit riittävän tiukalle. Sitten vaan voittamaan kisat!

ps. valitettavasti tuli ongelmia kuvien kanssa. Ne pyritään lisäämään takaisin sivuille lähipäivinä.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Pirkkolan ensimmäiset tiistaikilpailut

Pirkkolan rullaluisteluradan tulos- ja kuvasatoa:


Kuva1: Heikki Forsman ja Jani toimitsijatehtävissä.
Kuva2: Aaro Rasilainen starttaa 200 m aika-ajossa.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

SIC Karlstadt

Teme ja Tuke matkustivat lauantaina suoraan Forssan Suvi-illasta Ruotsiin Karlstadt:n upouudelle pistaradalle luistelemaan Svenska Inline Cup 2. osakilpailuun. Isabellan rantautuessa sunnuntaiaamuna Tukholmaan vettä tuli taivaan täydeltä, mutta onneksi sää selkeni matkalla keskiruotsiin ja Karlstadt:ssa paistoikin sitten jo aurinko. Kilpailuohjelmassa olivat 500m, 1000m ja 5000m pistekilpailu kaikissa luokissa. Ruotsissa muuten sarjat eivät mene iän ja sukupuolen mukaan, vaan luokat on jaettu tason mukaan seuraavasti; Eliitti, A, B, C sekä juniorit. Suomalaisten ja ruotsalaisten lisäksi paikalle oli saapunut myös norjalaisia luistelijoita, jotka osoittautuivatkin erittäin koviksi varsinkin pidemmillä matkoilla.
500m:lla Teemu luisteli helppoon voittoon ennen Norjan Tormod Haugenia ja Tore Sollia. Tuukka putosi alkuerissä niukasti A-finaalista ja sijoittui kisassa lopulta 9. sijalle. 1000 metrillä norjalaiset näyttivät vauhtikestävyytensä ottaen kaksoisvoiton Haugenin johdolla. Teemu sijoittui viiden kierroksen kilpailussa 3.:ksi ja Tuukka 10.:ksi. Pistekisa olikin sitten norjalaiskaksikon ja erityisesti Tore Sollin näytöstä. Parivaljakko vei kaikki jaossa olleet välikirit ja veti puolenkierroksen eron seuraavaan neljän miehen ryhmään, jossa Temen lisäksi maalikirin jäännöspisteestä olivat taistelemassa ruotsin Johan Olsson sekä norjan August Haugen ja Jan-Terje Sorlie. Olsson oli lopussa vahvin ja vei yhdellä pisteellä kilpailun kolmannen sijan. Teemu sijoitus oli kuudes ja Tuukan kymmenes.
Tiimin pojat olivat tyytyväisiä Ruotsinmatkaan. Teemun sprinttikunto näyttää kovenevan kauden edetessä ja Tuukka puolestaan pääsi ensimmäistä kertaa kokemaan kallistetussa kaarteessa luistelua.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kolmoisvoitto Suvi-illassa

Kisan alussa J-P Huippula lähti vetämään kovaa vauhtia ja ensi kilometreillä vain 6 luistelijaa muodosti kärkiporukan. Kärkiporukassa luistelivat Jani, Teemu, Risto, J-P, Esa Klaavu ja vahvaa paluuta tekevä legenda Olli Sjö. Kärki veti vajaat 20 kilsaa vuorovedolla vastatuuleen ja porukka hajosi pitkässä nousussa hieman ennen kääntöpaikkaa, jolloin Olli ja Esa putosivat kärjen kyydistä. Takaisin päin tullessa ketut laskivat J-P:n hatkaan ja antoivat J-P:n väsyttää itsensä kettujen pitäessä hänet koko ajan näköetäisyydellä. J-P vetikin hyvin noin 10 kilometriä. Noin 4 km ennen maalia ketut vetivät vauhdin päälle ja ohittivat vauhdilla J-P:n eikä hän pystynyt enää vastaamaan vauhtiin. Näin Teme ja Jani sai jelpattua Riston komeasti palkintopallille. Teemu oli tuttuun tapaan vahvin loppukirissä.

Epävirallisia tuloksia:
1. Teemu Ylänen 1.15.32
2. Jani Suihkonen
3. Risto Laitinen
4. J-P Huippula
5. Esa Klaavu
6. Olli Sjö

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Pikku-j viides Tallinnan maratonilla

Jani, Esa ja Risto olivat tänään edustamassa tiimiä Tallinnassa. Maraton käytiin Piritan kaupunginosassa 2,5km pitkällä puistoradalla. Radalla oli leveyttä vain noin 4m, mutta pinnaltta lenkki oli erittäin hyvää uutta asfalttia. Kisassa nähtiin runsaasti irtiottoja lähinnä Team Estonia Rollerbladen Kert Keskpaik:n toimesta, mutta kaikki iskuyritykset pysyivät hyvin vajaan kymmenen luistelijan pääjoukon kontrollissa. Sijoitukset ratkottiinkin vasta loppukirissä, jossa Keskpaik hyvällä kirin ajoituksella ratkaisin kisan itselleen. Eilen Turussakin kisanneet Eerik Idarand ja Daniel Ruusu veivät seuraavat sijat. Jani luisteli viidenneksi ja Esa seitsemänneksi voittaen kuitenkin ylivoimaisesti sarjan M40. Risto puolestaan oli suvereeni M50 sarjassa ja ylitti kokonaiskilpailussa maaliviivan sijalla 10.














Tulokset löytyvät osoitteista:



lauantai 6. kesäkuuta 2009

Kupittaan FIC, cool

Suomen suvi on ihmeellinen. Turussa tänään lämmintä vain +10, kun Kupittaan matoradalla taisteltiin Finish Inline Cup 3. osakilpailun pisteistä. Äetsän väliin jättäneet Viron Eerik Idarand ja Daniel Ruusu olivat jälleen mukana ja Kupittaan kisoista olikin tulla Loimaan uusinta. 500m:llä A-finaalissa Teemu korjasi voiton ennen Eerikkiä, Danilaa ja Porin Taneli Kerolaa. Tiimin maratonmiehet Tuukka ja Jani joutuivat sprintissä tyytymään B-finaalipaikkoihin sijoittuen kuudenneksi ja seitsemänneksi.
Pitempi matka, 10km, luisteltiin pudotustyyppisenä miesten ja naisten startatessa samassa lähdössä. Naiset saivat siis peesata miehiä ja olivat myös pudotuskierroksilla tasa-arvoisessa asemassa miehiin nähden. Eestin pojjaat lähtivät viemään pudotuskisaa Loimaalta tutulla taktiikalla, eli Danielin tehdessä irtiottoja Eerik pyrki säästelemään paukkuja väli- sekä loppukiriin. Tällä kertaa kuitenkin ketut olivat paremmin hereillä ja myös päällikkö Lottanen oli poikien apuna vetotöissä. Lisäksi Porin nuorisoketju oli tänään iskussa ja veti Danielin viimeisen hatkan kiinni noin 3 kierrosta ennen maalia. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä viiden miehen porukka oli vielä nipussa kun Teemu avasi kirin 450m ennen maalia. Loppusuoralle tultiin Temen johdolla Eerikin seuratessa välittömässä imussa. Kiri oli tiukka ja Idarand nousi vielä rinnalle voittokamppailuun mutta Teemun voimat riittivät kuitenkin tänään kääntämään kamppailun edukseen. Jani teki taas kerran kisassa paljon töitä Danielin irtiottojen vuoksi, mutta jaksoi siitä huolimatta kolmanneksi.
10km kisassa nähtiin myös dramatiikkaa kun välikirissä kisan puolivälissä Tuukka menetti venytyksessä tasapainonsa ja kaatui ahterilleen melkoisella voimalla. Tuke ei tällin jälkeen päässyt omin voimin ylös, joten hänet kyydittiin tutkimuksiin TYKS:aan. Röntgenkuvat kertoivat onneksi kuitenkin luiden säilyneen ehjinä, joten eiköhän Tuke selviä pannuista puujalalla... siis puupakaralla. Toivomme Tuukalle pikaista istumis- ja kävelykyvyn palautumista! Välikirissä pisteet menivät näin; Teemu 3, Eerik 2 ja Jani 1.
Aamulla ennen Kupittaan kesäkisoja Pansiossa luistelitiin FIC:n ulkopuolella myös 200m aika-ajon ennätyskokeet, missä Teemu luisteli tuloksen 17,8s ja alitti toistamiseen EM-kisojen tulosrajan.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Rengastestit, osa 1

Pirkkolan tiistaitreenien lentävien kierrosten kellottaminen on antanut tiimille hyvän mahdollisuuden testata eri renkaiden ominaisuuksia ja niiden vaikutusta kierrosaikoihin. Koska uudella radalla on päästy luistelemaan vasta muutama viikko, sopivimpien renkaiden valinta Pirkkolan rinkiin on kuitenkin vasta aluillaan. Tulemme päivittämään jatkossakin testituloksia tänne blogiin, kunhan tietämys lisääntyy.

Koska Matterin renkaat ovat olleet menestynein ja myydyin rengasmerkki viime vuosina, oli luontevaa olettaa sen jyräävän myös Pirkkolassa. Monien ennätyskierrokset ovatkin luisteltu juuri Matterin pyörillä. Esimerkiksi Pikku-j:n paras kierros on syntynyt keltaisten ja punaisten mixatulla setillä ja Tuken ennätys taas pelkästään vihreillä Mattereilla.










Teme puolestaan kokeili viime tiistaina sekä vihreän ja valkoisen Matterin sekoitusta sekä Taiwanilaisen valmistajan AM-Wing pari kuukautta markkinoilla olleita vihreitä ratarenkaita. Heti alkuun on sanottava, että vertailu ei ole 100% luotettava, koska Matterit olivat jo pikkaisen kuluneet ja AM-Wingit taasen melkein uudet. Mattereilla Teme pystyi parantamaan kymmenyksellä aikaisemmasta parhaastaan tulokseen 18,1s. Toiseen sessioon vaihdetut uudehkot AM-Wingit antoivat kaarteessa huomattavasti paremman pidon ja aika parani peräti 0,8s edellisestä. Toinen veto heti perään Taiwanilaisilla pyörillä antoi vielä vahvistuksen niiden kilpailukyvystä ajalla 17,7s.








Suurin ero AM-Wing ja Matter renkaan välillä tuntuisi olevan AM-Wingien "parempi" elastisuus/rebound, mikä tiistain testin perusteella tekisi AM-Wingistä juuri Pirkkolan ei niin samettiselle radalla hyvin soveltuva renkaan. Mutta liian hätiköytyjä johtopäätöksia niiden ylivoimaisuudesta ei vielä kannata tehdä, koska testin eri merkkien kulumisaste oli suurehko. Tarkoitus on tulevilla kerroilla kokeilla myös uuden veroisia Mattereita, jotta saadaan todellista vertailupohjaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että se mikä toimii yhdellä ei välttämättä sovi jollekin toiselle. Urheilijan painolla sekä luistelutyylillä on merkitävä vaikutus siihen mikä rengas soveltuu juuri hänelle itselleen.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Pirkkolassa kunnon säpinät

Eilen Pirkkolassa tehtiin uusi osallistujaennätys tiistaiharjoitusten osalta, kun radalla olivat paikallisten lisäksi luistelijoita Salon Viestistä sekä Lahden Luistelijoista. Ohjelmassa oli jälleen tiistain terävät eli lentäviä kierroksia letkassa. Teemun sekä Janin parantaessa ja Tuukan sivutessa omaa kierrosennätystään myös manageri Lottanen nousi ennätyslistalle kellottaen ajan 19,1s. Päivitetyn ranking-listan löydät blogin vasemmasta reunuksesta. Lentäviin kierroksiin liittyen lähipäivinä blogiin on tulossa juttua myös rengastesteistä.


tiistai 2. kesäkuuta 2009

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Master Fox, Risto Laitinen

Nimi: Risto Laitinen
Lempinimi: Rise
Ikä: 52
Kotipaikka: Vantaa
Harrastukset: Pyöräily, hiihto, moottoripyöräily, Wii
Pituus/paino: 178 cm/70kg
Seura: HTL
Katsoo TV:sta: Pikkukakkonen
Ammatti: Sähköteknikko

Riston ensikosketus rullaluisteluun tapahtui noin 10 vuotta sitten. Aluksi ohjelmassa oli sauvarullaluistelua, missä vuonna 2002 ensimmäistä kertaa kilpasarjassa. 2005 Rise heivasi sauvat ja tapahtui siirtyminen rullapikaluistelun puolelle. Master Foxin kauden 2009 päätavoitteena on syksyllä Italiassa luisteltavien master EM-kisoissa sijoittua kymmenen parhaan joukkoon.